Aivotreenibuumin aallonharjalla

 

Aivojen treenaaminen on vastaavassa nosteessa kuin fyysinen kuntoilu – aerobiceineen ja hikinauhoineen – 1980-luvulla. Pohjois-Amerikassa aivokuntokeskukset designkalusteineen ja viherkasveineen ovat jo ilmestyneet kadunkulmiin. Älypelisovelluksista on virinnyt kannattava bisnes. Buumi on rantautumassa myös meille.
Mutta mitä aivojen treenaaminen on? Miten se eroaa tavallisesta aivojen käytöstä tai vaikka opiskelusta? Kuka siitä hyötyy, mitä sillä voi tavoitella ja mihin aikansa (ja rahansa) kannattaa käyttää? Hyviä kysymyksiä on enemmän kuin päteviä vastauksia.
Neurobiologi Tiina Huttu jakaa tässä blogissa uusinta tietoa ja käsityksiään aivoista, aivokuntoilusta ja oppimisesta. Hän on toinen "Personal Brainer – treenaa aivosi vireiksi" -kirjan kirjoittajista.

 

 

Aivot narikassa

Aivot narikassa

Poikkeuksellisen rankka työpäivä takana. Olet tsempannut koko päivän pitääksesi ajatukset kasassa. Tulet kotiin, vaihdat mukavampaa päälle, heität aivot narikkaan ja vajoat sohvaan.

Tiukan keskittymisen vastapainoksi haluat tuulettaa ajatuksiasi tai päästää ne harhailemaan. Aivosi eivät kuitenkaan vajoa joutilaisuuteen. Kun olet hajamielinen ulkomaailmalle, olet oikeastaan keskittynyt sisäiseen maailmaasi. Tällöin aivoissasi hallitsee niin kutsuttu lepoverkosto, joka levittäytyy laajalle erityisesti oikeassa aivopuoliskossa. Se väistyy, jos jokin tehtävä tai ärsyke, kuten ulko-oven kolahdus, kaappaa huomiosi ulkomaailmaan.

Yksi aivojesi lennonjohdon tärkeimmistä tehtävistä on tunnistaa, milloin ajatukset voi päästää harhailemaan päämäärättömästi ja milloin on syytä fokusoida käsillä olevaan. Liikennevaloihin pysähtyessäsi saatat upota sisäiseen maailmaasi, mutta valon vaihtuessa vihreäksi tarkkavaisuutta täytyy riittää myös siihen, mitä ympärillä tapahtuu.

Aina autopilottia ei ole ihan helppoa kytkeä pois päältä, sillä ajatusten harhailun lepoverkosto on aivojen ”oletustila”. Se kytkeytyy päälle aina, kun ympäristö on riittävän tuttu, turvallinen, ennakoitava tai tylsä. Mielemme vaeltaa jossain muualla kuin nykyhetkessä arviolta puolet valveillaoloajastamme.

Monissa tutuissakin tilanteissa olisi kuitenkin syytä olla skarppina. Joidenkin tutkimusten mukaan esimerkiksi lähes puoleen liikenneonnettomuuksista on syynä ajatusten harhailusta johtuva tarkkaamattomuus. Keskittyminen on ensisijaisen tärkeää myös silloin, kun yrität oppia uutta tai ratkaiset järjestelmällisesti tiettyä ongelmaa. Silloin huomio täytyy pitää olennaisessa, jotta se pystyy työmuistin työpöydällä ja analyyttinen ajattelu onnistuu.

Tiukka fokusoituminen tehtävään ei kuitenkaan edistä inspiraatiota ja ideoiden ”pullauttelua”, vaan siihen tarvitaan ajatusten harharetkiä. Kun mielesi vaeltaa,  pääset rauhassa pohtimaan vaikuttimiasi, penkomaan muistojasi, yhdistelemään asioita sekä ennakoimaan ja visioimaan erilaisia vaihtoehtoja. Tietyssä mielessä luovuus on ahtaasti rajatun keskittymisen vastakohta. Siksi sen voi houkutella esiin höllentämällä ohjaksia.

Parhaimmillaan rentoudut, pääset lennokkaalle mielikuvitusmatkalle tai kypsyttelet  kuningasideaa. Aina kyse ei kuitenkaan ole unelmiin uppoutumisesta, vaan tulevien valintojen murehtimisesta ja menneiden vatvomisesta. Yksi aivojen lepoverkoston tärkeimmistä tehtävistä on nimittäin auttaa varautumaan tuleviin uhkiin. Yhä monimutkaistuvassa maailmassamme vaihtoehtoja on rajattomasti, joten katastrofiajatteluun on helppo jumiutua. Se taas on omiaan lietsomaan ahdistusta.

Kolikolla on siis kaksi puolta. Ajatusten päämäärätön vaeltelu on paitsi haaveiden ja luovuuden myös stressin lähde. Silloin kun ajatusten harharetket tuntuvat vievän vain murehtimisen karikoille, tarkkaavaisuus kannattaa yrittää pitää siinä, mitä juuri sillä hetkellä tapahtuu, ja päästää mieli vaeltamaan jonain suotuisampana hetkenä. Ajatuksia voi opetella myös ohjaamaan pois karikoilta sen sijaan, että jäisi jumiin vatvomisen kierteeseen. Mielikuvitus on parhaimmillaan rajaton voimavara, mutta toisinaan se vaatii hieman suitsimista.

14.05.2016 22:381 vuosi sitten

  • Näytä kommentit (0)

Lumosity – lumoa vai lumetta?

Lumosity – lumoa vai lumetta? 

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, monien digiälypelien kognitiivisista hyödyistä on vähemmän näyttöä kuin joidenkin viihdetoimintapelien, vaikka ensiksi mainittuja markkinoidaan nimenomaan hyötynä eikä huvina­.

Älypelialustojen käyttäjäksi houkutellaan mitä erilaisemmilla lupauksilla. Mainosten mukaan säännöllinen digiaivotreeni esimerkiksi nopeuttaa tiedonkäsittelyä, hidastaa kognitiivista heikentymistä sekä muistisairauksien syntyä ja auttaa saavuttamaan täyden potentiaalin kaikilla elämän osa-alueilla – mitä ikinä se sitten tarkoittaakin. 

Aivan tuulesta temmattuja tunnetuimpien pelitarjoajien markkinointiväitteet eivät yleensä ole, mutta niissä ylitulkitaan yksittäisiä, tuotteen kannalta positiivisia tutkimustuloksia. 

Totuus on, että tutkimus on vasta alussa ja tulokset ristiriitaisia. Se tiedetään, että joidenkin pelien pelaaminen voi auttaa suoriutumaan paremmin testeistä, jotka kohdistuvat samaan kykyyn kuin pelattu peli. Mutta siitä ei vielä ole riittävästi tietoa, poikiiko pelaaminen aivoterveyttä ja arjen hyötyä (ja millainen pelaaminen ja millaista hyötyä?).

Osa aivotutkijoista on huolissaan pelien hyötyjen liioittelusta, osa suhtautuu niihin optimistisemmin. Konsensusta ei ole.  

On selvää, ettei terveysväitteitä tule esittää kevyin perustein. Aivotreenibisneksen valvonta on onneksi tiukentumassa. Digiaivojumpan ykkösnimi Lumosity tuomittiin tammikuussa 2016 kahden miljoonan dollarin sakkoihin harhaanjohtavasta mainonnasta.

Liikoja ei pidä luvata. Mielestäni epäreiluja ovat kuitenkin myös kriittisten toimittajien otsikot, jotka niin ikään yksittäisten tutkimusten perusteella julistavat, että aivojumppapelit ovat huijausta tai – kauniisti käännettynä – "soopaa".  Soopaa – verrattuna mihin? Tuskin ainakaan ristisanoihin tai älypähkinäkirjoihin, joita myös yleisesti markkinoidaan älyjumppana.

On toki oikein suojella kuluttajia harhaanjohtavalta mainonnalta, mutta vaikka markkinointi on huonoa, ei se tarkoita, ettei itse tuotteesta ole mihinkään.

Ristiriitaisten tutkimustulosten keskellä arjen kannalta olennaisin kysymys on mielestäni se, mitä pelaamiseen käytettävällä ajalla (ja rahalla) muuten tekisi.

Päivittäistä kävelylenkkiä ei varmasti kannata vaihtaa älypeleihin. Jos molemmille ei ole aikaa, kannattaa ilman muuta priorisoida liikunta sen kokonaisvaltaisten – myös kognitiivisten – hyötyjen vuoksi.  Mutta kaikki eivät kärsi aikapulasta! Esimerkiksi 55-64-vuotiaat suomalaiset käyttivät vuonna 2015 päivittäin keskimäärin kolme tuntia ja 44 minuuttia pelkkään television katseluun.

Ihmeitä älypeleiltä on turha odottaa – eivät ne riitä torjumaan muistisairauksia tai kartuta roppakaupalla ilmaisia bonuspisteitä älykkyysosamäärään. Soopaa ne eivät kuitenkaan ole, vaan hyvinkin kilpailukykyinen vaihtoehto esimerkiksi ainaisille sanaristikoille tai tv:n katselulle. Suosittelen kokeilemaan esimerkiksi näitä, maksutta.

 

02.05.2016 11:531 vuosi sitten

  • Näytä kommentit (0)

Toimintapelit – huviksi, haitaksi vai hyödyksi?

Toimintapelit – huviksi, haitaksi vai hyödyksi?

Digipelit jaetaan monesti viihde- ja hyötypeleihin. Viihteeksi tarkoitetut videopelit tarjoilevat aivoillemme audiovisuaalista ilotulitusta, kutkuttavaa jännitystä ja koukuttavaa mielihyvää. Hyötypelit taas opettavat oikeassa elämässä tarvittavia taitoja kuten kieltä, matematiikkaa tai ongelmanratkaisua. Niitä käytetään työkaluina esimerkiksi kouluissa.

Hyötypeleinä pidetään yleensä myös Lumosityn pelien kaltaisia "älypelejä". Mutta mitä niistä oppii? Joidenkin tutkijoiden mielestä tieteelliset tutkimustulokset osoittavat, että ne voivat parantaa  esimerkiksi työmuistin toimintaa, tiedonkäsittelynopeutta ja ongelmanratkaisu- tai havaitsemiskykyä. Toiset tutkijat taas tulkitsevat tuloksia niin, että pelaamalla kehittyy lähinnä paremmaksi pelaajaksi. He eivät usko, että pelaaminen näkyy hyötynä pelaajan arjessa.  

Tiedetään, että tietty tehtävä ei auta toisessa, mikäli niillä ei ole aivoissa yhteistä "tarttumapintaa". Vaikeinta on kehittää kaikkein abstrakteimpia taitoja, kuten työmuistia. Se on aivojen työpöytä, jota tarvitaan kaikessa suunnittelussa, päättelyssä ja ongelmanratkaisussa. Pidämme asioita työmuistissa suuntaamalla tarkkaavaisuutemme niihin.

Periaatteessa työmuistia treenataan samoin kuin muitakin taitoja: haastamalla sitä. Se on kuitenkin niin laaja kokonaisuus, että harjoittelua on vaikea optimoida. Esimerkiksi työmuistipeli dual-n-backin on osoitettu (suhteellisen vahvasti) auttavan suoriutumaan paremmin hieman toisenlaisista työmuistitehtävistä. Kovin erilaisiin tehtäviin vaikutus ei näytä ulottuvan. (Vertailun vuoksi: lenkkeily kehittää juoksukuntoa, mutta missä määrin se parantaa uintikestävyyttä saati pärjäämistä tenniskentällä?)

Työmuisti ja tarkkaavaisuuden ohjaus ovat avainasemassa, kun tavoitteena on taitavampi suoriutuminen arjen vaihtuvista ja arvaamattomista haasteista. Niiden kokonaisvaltainen treenaaminen vaatii, että aivoja pommitetaan monimutkaisilla ja päällekkäisillä tehtävillä. Luultavasti tehokkainta kognitiivista treeniä olisivatkin tosielämän haasteet "pikakelauksella". Kognitiivisesti lähimmäksi sitä taidetaan päästä videopeleissä.

Vahvin näyttö arjen hyödyistä onkin – monelle hieman yllättäen – saatu eräistä monimutkaisista ja nopeatempoisista taistelu- ja toimintapeleistä, joissa joutuu kiinnittämään huomiota moneen päällekkäiseen kohteeseen ja yhtäaikaiseen tehtävään sekä tekemään nopeita päätöksiä. Juuri näiden "räiskintäpelien" pelaamisesta teinien vanhemmat ovat usein huolissaan ja varmasti syystä, sillä ne ovat usein paitsi väkivaltaisia myös hyvin koukuttavia.

Kuitenkin esimerkiksi Geneven yliopiston professori Daphne Bavelierien tutkimusten mukaan ahkerat toimintapelien pelaajat suoriutuvat tavallista paremmin monista näköä ja tarkkaavaisuuden ohjausta mittaavista testeistä. Myös käden ja silmän yhteispeli sujuu heiltä tavallista vaivattomammin. He pystyvät niin ikään käsittelemään uutta tietoa muita nopeammin eivätkä häiriinny päällekkäisistä tehtävistä yhtä paljon kuin muut.

Eräässä tutkimuksessa jo kymmenen tuntia pelaamista (Medal of Honor, Call of Duty ja Unreal Tournament) auttoi aiemmin pelaamattomia aikuisia esimerkiksi useamman liikkuvan kohteen yhtäaikaisessa seuraamisessa.

Pelien tutkitut vaikutukset eivät siis yhdy "moraalisiin" käsityksiimme siitä, mikä on vain viihdettä ja mikä kehittävää ajanvietettä. Viihdepelit voivat olla myös hyödyksi eikä kaikkien "hyötypelien" hyödyllisyys ole  itsestäänselvyys.

Monet tutkijat ja pelisuunnittelijat pyrkivät paraikaa kehittämään kognitiiviseen harjoitteluun optimoituja, mutta kuitenkin pelillisesti laadukkaita ja viihdyttäviä videotoimintapelejä. Jos pelit räätälöidään huolella eri kohderyhmille, hyöty voi yhdistyä huviin mahdollisimman vähin riskein.

Vaikka hyötyjäkin olisi odotettavissa, pelaamisessa kannattaa muistaa kohtuus. Esimerkiksi koulumenestystä se ei näytä parantavan. Ilmeisesti pelaamiseen käytetty aika on pois jostain koulun kannalta hyödyllisemmästä.

17.04.2016 15:361 vuosi sitten

  • Näytä kommentit (0)

Mitä on aivotreeni?

Mitä on aivotreeni?

Vähän liikkuvaa ihmistä kutsutaan sohvaperunaksi. Aivoja sen sijaan on vaikea olla käyttämättä, vaikkei niitä varsinaisesti treenaisi.

Miten aivotreeni sitten eroaa tavanomaisemmasta aivojen käytöstä? Tähän kysymykseen on vähintään yhtä hankala vastata kuin siihen, mikä on fyysistä treeniä ja mikä "vain" kuntoilua tai hyötyliikuntaa.  

Yleensä treenaamisella tarkoitetaan tavoitteellista harjoittelua. Toistot muokkaavat aivoja. Kun harjoittelee tiettyä konkreettista taitoa, vaikkapa kitaran soittamista, tehostuu kyseisestä taidosta vastaavien, esimerkiksi silmän ja käden yhteispeliä ohjaavien hermoverkkojen toiminta. Toisaalta jotkin soittamisen aktivoimista hermoverkoista voivat osallistua myös toisenlaisiin tehtäviin (vaikkapa äänien erotteluun taustamelusta), jolloin harjoittelun vaikutus voi näkyä myös niissä. Lisäksi pitkäjänteinen harjoittelu voi kehittää myös yleisempiä taitoja, kuten keskittymiskykyä ja sinnikkyyttä, mitkä taas voivat poikia kauaskantoisia hyötyjä kaikessa oppimisessa ja jopa ihmissuhteissa.

Usein aivotreenin hyödyllisyyttä punnitaan juuri vaikutuksen yleistymisenä. Siis sillä, oppiiko aivojaan käyttämään tarkoituksenmukaisemmin muulloinkin kuin treenatessa ja muissakin kuin harjoitellussa tehtävässä.

Usein realistinen tavoite aivotreenille on saada työkaluja, kuten muisti- tai rentoutumistekniikoita ja loogisen tai luovan ajattelun taitoja, joita voi hyödyntää erilaisissa vastaan tulevissa tilanteissa (näistä lisää Personal Brainer -kirjassa). Tällöin monenlaista "aivojen käytön harjoittelua" voidaan pitää aivotreeninä. 

Seula tihentyy, mikäli vaaditaan, että aivotreeni vahvistaa itse kognitiivisia kykyjä  – joskus ominaisuuksinakin pitämiämme itsesäätelyn ja tiedonkäsittelyn taitoja.    

Pääsääntöisesti oppiminen rajautuu juuri siihen, mitä harjoittelee. Mikäli toistamme spesifiä ja riittävän yksinkertaista tehtävää, oppiminen voi olla hyvinkin nopeaa. Harjaannumme nopeasti esimerkiksi havaitsemaan yhä huonommin erottuvan kuvion taustasta – mutta mikäli kuviota käännetään, aiempi harjoittelu ei autakaan. Myös logiikka, jolla jokin ongelmatyyppi ratkeaa, on helppo omaksua. Jippojakin olemme mestareita kehittämään suoriutuaksemme tietystä tehtävästä. Ihminen oppii muistamaan esimerkiksi sadan numeron jonoja suhteellisen helposti ryhmittelemällä numeroita. Sama ei kuitenkaan onnistu, mikäli saakin yllättäen sadan kirjaimen listan opeteltavaksi.

Tällaiset spesifit tehtävät eivät siis tee meistä yleisesti parempia havaitsijoita, päättelijöitä tai muistajia. Vaikka täsmätreeni voi olla tehokasta, se sopii vain juuri siihen tarkoitukseen, johon se on suunniteltu. Jos treenin halutaan poikivan hyötyä myös uusissa tilanteissa, sen täytyy kohdistua riittävän korkealle tiedonkäsittelyn tasolle. Aivojen täytyy joutua yleistämään yksittäisistä tilanteista. Oppia oppimaan.

Kokonaisvaltaisempaa treeniä tarjoavat vaativammat ja monitahoisemmat lajit, jotka edellyttävät tarkkaavaisuuden venyttämistä useaan yhtäaikaiseen toimintoon – kuten soittimen soiton opettelu (ja esimerkiksi toimintapelit, joista lisää seuraavassa postauksessa). 

Mikä on tehokasta treeniä riippuu siis siitä, mitä treeniltä haluaa. Hauiksen pumppaaminen ei ole tehokasta, jos tavoitteena on tulla paremmaksi maalintekijäksi tai kehittää hapenottokykyä. Sama pätee aivourheilussa. 

06.04.2016 15:081 vuosi sitten

  • Näytä kommentit (0)

Muutos syntyy teoista

Muutos syntyy teoista

Alkaa olla taas se aika vuodesta, kun ensimmäiset bikinikuvat ilmestyvät bussipysäkeille. Moni muistaa taas, että on jo korkea aika muuttaa syömistottumuksia eikä pelkästään rantakunnon, vaan myös terveyden tähden. Tiedämme kyllä liiallisen kovan rasvan, suolan ja sokerin riskit. Haluamme vähentää niiden käyttöä. Silti niitä kuluu ja vuosirenkaita kertyy vatsan tai reisien ympärille tasaiseen tahtiin. Mikä mättää?

Osallistuin hiljattain mainioon  Parenting Happiness-seminaariin. Tunnepsykologi Jarkko Rantasen esitys sai minut pohtimaan tietämisen ja tekemisen välistä – maailman suurimmaksikin epäiltyä – kuilua. Jokainen tietää, mitkä ovat terveellisen elämän peruspilarit. Useimmat myös haluaisivat voida paremmin.

Tietäminen ja haluaminen on helppoa, tekeminen vaikeaa. Yleensä ajatellaan, että ihminen pystyy kyllä muuttamaan toimintaansa, jos on riittävän motivoitunut. Näin varmaan onkin, mutta kuinka saada itsensä haluamaan pitkän tähtäimen tavoitetta tarpeeksi, jotta on valmis sen vaatimiin uhrauksiin?

Entäpä jos unohtaisikin motivaation odottelun, eikä tavoittelisi suurta muutosta. Keskittyisi vaan niihin pieniin, päivittäisiin valintoihin. Silloin voisi huomata, että loppuelämän suunta valitaan tässä ja nyt, joka hetki, koko ajan.

Valitsemme jatkuvasti, vaikkemme huomaa niin tekevämme. Kun toimimme automaattiohjauksella, vanhoihin tottumuksiin nojaten, emme edes tiedosta, että voisimme valita myös toisin. Lapsille ei ole pakko huutaa ja räyhätä, suklaalevyä ei tarvitse syödä loppuun, tv:n eteen valahtamisen voi hyvin vaihtaa kävelylenkkiin ja puolison kuulumisia on ihan mahdollista kysäistä ennen lehteen syventymistä – kun niin valitsemme. 

Jokapäiväiset valintatilanteet voi oppia huomaamaan puhumalla ne itselleen auki. Kerro itsellesi, mitä teet ja miksi, jotta oikeasti ymmärrät tekeväsi valinnan: "Syön vielä toisen viinerin, koska haluan juuri nyt rasvaa ja sokeria, vaikka toivoisinkin saavani elää pitkään ja terveenä (ja että mahtuisin mukavasti uusiin farkkuihini)."  Kun tämän on sanonut itselleen riittävän monta kertaa, voi olla, että joku kerta saakin sanoa: "En syö tuota tarjolla olevaa kokousviineriä, koska haluan syödä terveellisesti ja pysyä mitoissani."  

Oletusasetukset ovat tiukassa, mutta autopilotin voi ohjelmoida uudestaan tekojen kautta. Ensin pitää vaan tiedostaa, että muutos syntyy juuri niistä arkisista valinnoista eikä suurista suunnitelmista. Vaikka himot olisivat vaativia ja tottumukset urautuneet syvälle aivoihimme, yksittäiset pienet teot raivaavat uusia uomia. Kun toistoa kertyy riittävästi, uudesta – toivottuun suuntaan vievästä –  uomasta tuleekin autopilotin oletussäätö, eikä sitä tarvitse enää joka kerta vaivalla valita.

Toiminta muuttaa myös asenteitamme: kun on riittävän pitkään valinnut terveellisesti, alkaa usein itsekin ihmetellä, että miten on joskus edes voinut valita toisin.

Älä siis jää odottamaan, että haluat muutosta riittävästi, vaan lähde toteuttamaan sitä pienillä arkisilla teoilla. Silloin motivaatiokin alkaa kasvaa kuin itsestään. Jos maali tuntuu olevan liian kaukana, voit myös jakaa tavoitteen osiin ja keksiä itsellesi välipalkintoja.

Lisää itsekurin käyttöohjeita ja vinkkejä motivaation ruokkimiseen löydät kirjastamme Personal Brainer – treenaa aivosi vireiksi.

 

24.03.2016 13:381 vuosi sitten

  • Näytä kommentit (0)

Yllätä aivojasi arjessa

Yllätä aivojasi arjessa

Moni tietotyöläinen uskoo, että oppii riittävästi jo työssä. Jos vielä vapaa-ajallaan lukee romaanin silloin ja tietokirjan tällöin ja katsoo tv:stä kiinnostavia dokumentteja, hoksottimia tulee varmasti käytettyä riittävästi. Vai tuleeko?

Sivistystä varmasti karttuu, mutta pelkkä uusien sisältöjen omaksuminen on aivojen kannalta yksipuolista. Ongelmamme ei ole aivojen vähäinen käyttö (käytämme niitä jatkuvasti, halusimme tai emme), vaan niiden yksipuolinen haastaminen. Siksi ahkeran tiedon ahmijan olisi hyvä harjoitella välillä myös uusia, konkreettisia taitoja.

Aivoja on tärkeää yllättää säännöllisesti totutusta poikkeavilla virkkeillä. Se onnistuu helpoiten ottamalla mallia lapsista. Lapset keksivät jatkuvasti uusia tapoja tehdä tuttuja asioita: he saattavat esimerkiksi kävellä ihan vain huvikseen silmät kiinni, takaperin tai vaikkapa molemmat jalat samassa lahkeessa! Aikuisenkin kannattaisi tehdä joka päivä jotain uutta tai uudella tavalla. Voit aloittaa vaikka pesemällä hampaat heikommalla kädelläsi tai kommunikoimalla kumppanisi kanssa komeasti K:lla! Teroita myös aistejasi: toimi hämärässä valoja sytyttämättä ja säädä television äänenvoimakkuus kuulosi erotuskyvyn rajamaille.

Joskus kannattaa panna itsensä likoon: venyttää oman mukavuusalueen rajoja ja tehdä sellaistakin, mikä ei tunnu kaikkein luontaisimmalta. Himoliikkujan aivot yllättyvät todennäköisesti enemmän taidenäyttelystä kuin uuden urheilulajin kokeilemisesta (vaikka siitäkin toki on hyötyä). Ja kulttuurielämysten suurkuluttaja voi vaihteeksi suunnata vaikkapa joogaan, seinäkiipeilemään tai suppaamaan. Omassa olohuoneessakin aivoja voi haastaa esimerkiksi opettelemalla soittamaan uutta soitinta, puhumaan uutta kieltä tai vaikka jongleeraamaan yhä useammalla pallolla.  

Käytä rohkeasti ruostunutta ruotsiasi ja mene tennistunnille, vaikka aluksi tuntisitkin itsesi kömpelöksi. Kamppaile siis epäonnistumisen pelkoa vastaan ja pura itse rakentamasi oppimisen esteet! Aseta itsellesi tavoite, pilko haaste sopiviksi paloiksi ja tartu siihen sitten pienen lapsen uteliaisuudella ja sinnikkyydellä, kömmähdyksistä välittämättä. Vaikkei aluksi siltä tuntuisikaan, lopulta uuden haasteen kesyttäminen palkitsee.

Rutiinien rikkominen vaatii havahtumista. Jos annamme autopilotin ohjata, uraudumme entistä syvemmälle tapoihimme. Kaavoihin kangistumisen voi välttää vain toimimalla tietoisesti, suuntautumalla ulos ja altistumalla maailmalle. Paitsi rutiineja ja harrastuksia myös omia näkökulmia ja asenteita kannattaa välillä tuulettaa. Kun kyseenalaistaa totutun ja yrittää ymmärtää itselle vieraampaa ajatusmaailmaa, voi oppia paljon myös itsestään. 

18.03.2016 13:071 vuosi sitten

  • Näytä kommentit (0)

Vanha idea uudessa paketissa?

Vanha idea uudessa paketissa?

"Appit on monet", sanoi mummo kun älypuhelimella aivojaan treenasi.

Mikä aivojen treenaamisessa on uutta? Onhan jo pitkään tiedetty, että aivoja pitää käyttää, jotta ne pysyvät vireessä. Oma mummonikin vetäytyi jo lapsuudessani aina tilaisuuden tullen sanaristikoidensa pariin. Miellämme ennen ajanlaskumme alkua kehitetyn shakinkin älykkääksi harrastukseksi. Meditoimalla taas on hallittu mieltä jo tuhansia vuosia ennen älypuhelinten mindfulness-sovelluksia. 

Tarjoavatko digitaaliset älypelit, appit tai vaikkapa biopalaute jotain enemmän kuin perinteisempi aivojumppa? Vai onko intoilu aivokuntoilun uusista tuulista vain taitavaa markkinointia?

Kyse voi toki olla osin vanhan idean uudelleen paketoimisesta, mutta myös tutkimustieto on täsmentynyt. Aivotreenibuumia pohjustanut murros tutkijoiden ajattelussa tapahtui 1990-luvulla. Sitä ennen arveltiin, että hermoverkkojen rakenne jäykistyy viimeistään nuoruudessa eikä aikuisiällä enää tapahdu suuria muutoksia. Tätä nykyä ymmärretään, että aivot eivät ole rautaa vaan softaa. Ne muovautuvat läpi elämän.

Muovautuvuuden periaate on yksinkertainen: kun harjoittelet jotain uutta tai uudella intensiteetillä, käyttämäsi viestiväylät vahvistuvat. Toiston ja kertauksen lisäksi treenin täytyy venyttää kykysi rajoja, jotta kehitys jatkuu.

Juuri tässä digipelit päihittävät perinteiset äly- ja strategiapelit. Digitreenaaja voidaan nimittäin pitää jatkuvasti taitojensa äärirajoilla, kaikkein motivoivimmalla haastetasolla, jolloin harjoittelu on tehokkainta.

Moni aivoasiantuntija uskoo, että hyvin suunnitellut pelit auttavat vahvistamaan esimerkiksi muistia, havaitsemista, tarkkaavaisuuden ohjausta ja loogista ajattelua. Digijumppa oli osa aivokunto-ohjelmaa jopa suomalaisessa Finger-tutkimuksessa. Siinä osoitettiin, että tehostettu elintapaneuvonta voi ehkäistä seniorien muistin ja tiedonkäsittelyn heikentymistä. Sitä tutkimus ei vielä kerro, mikä osuus hyödyistä voidaan pistää älyjumpan piikkiin.

Tieto kuitenkin lisääntyy ja työkalut kehittyvät entistä tarkoituksenmukaisemmiksi. Uudet pelit ja pensselit voivat auttaa paitsi kognitiivisessa skarppauksessa myös itsensä kuuntelemisessa, rentoutumisessa ja stressinhallinnassa. Kaikki eivät niitä toki tarvitse.

Veikkaan kuitenkin, että näkemämme digipelien, mobiilisovellusten ja biohakkeroinnin vyöry on vasta alkusoittoa. Varsinainen myrsky on tuloillaan. Aivokäyttöliittymien, mittaus- ja stimulaatiomenetelmien sekä virtuaalitodellisuuden kehitys tulevat mullistamaan käsityksemme aivojen treenaamisesta. Ne voivat olla valtavirtaa ennen kuin uskommekaan.

10.03.2016 11:241 vuosi sitten

  • Näytä kommentit (0)

Kupla vai mahdollisuus?

 

Kupla vai mahdollisuus?

Muistijumppa, älypeli, aivotreeni. Moni pudistaa tässä vaiheessa päätään. Pitikö kehon trimmaustrendi välttämättä ulottaa jopa kaikkein pyhimpään – aivoihin ja mieleen.  Ja kuka keksi, että pääkopan kunnossa pitäminen vaatii aivokuntokeskuksen palveluja, mobiilisovellusten lataamista tai erilaisten gurujen kuuntelemista?  

Kyseenalaistaminen on paikallaan kulutus- ja suorituskeskeisessä ajassamme. Aivotreenistä on tullut iso bisnes. Lupaus timmeistä aivoista on houkutteleva myyntikikka mille tahansa tuotteelle tai palvelulle, joka edes etäisesti liittyy älynystyröiden käyttöön tai mielen huoltoon. Aivobuumin aallonharjalla on helppo ratsastaa, vaikka tuotteen lisäarvo aivokuntoiluun jäisi arvoitukseksi.

Nostetta luodaan ylisanoilla, rummutuksella ja henkseleiden paukuttelulla. Odotankin innolla, että luotettavaa tutkimustietoa kertyy riittävästi ja jyvät karsiutuvat akanoista.

Mutta vaikka aivotreenibuumissa olisi puolet ilmaa, se voi tuottaa enemmän tulosta kuin terveysvalistajien vuosikymmenten työ. Taitavasti brändätty ja stailattu aivokuntokeskus (jotka ovat Pohjois-Amerikassa jo tavallinen näky) tai mobiilisovellus (joita moni suomalainenkin on kokeillut) voi saada kiinnostumaan aivojensa hyvinvoinnista myös monet sellaiset, joita tylsä terveysvalistus ei inspiroi.

Aivoista huolehtiminen on tärkeää.  Työikä ja elinkaari pitenevät, joten tarvitsemme skarppeja aivoja entistä pidempään. Aivoterveyden kannalta kaikkein ratkaisevinta aikaa on keski-ikä. Suurin muutos aivojen käytössä taas tapahtuu usein eläkkeelle jäädessä.

Aivoystävällisemmät elintavat toisivat myös huomattavia yhteiskunnallisia säästöjä. Joka toiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen on neurologinen tai mielenterveydellinen syy.  Muistisairauksiin sairastuu Suomessa 13 000 henkilöä vuodessa. Jos esimerkiksi Alzheimerin tautia saataisiin lykättyä viidellä vuodella, sitä sairastavien määrä puolittuisi.

Pääkoppaa pitävät kunnossa paitsi fyysinen ja sosiaalinen, myös älyllinen aktiivisuus.  Älynystyränsä voi haastaa monin eri tavoin, ja sopivia lajeja löytyy joka tarpeeseen ja tavoitteeseen. Aivokuntoilu onnistuu mainiosti ilman uusimpia innovaatioita, mutta jos tuotteesta tai palvelusta saa tarvitsemansa lisäpotkun, se on hyvä sijoitus. Sitä paitsi, monet menetelmät toimivat – tutkitusti.

Aivojen vointi ratkaisee elämän laadun. Siksi minäkin rummutan aivotreenin ilosanomaa.

 

05.03.2016 14:471 vuosi sitten

  • Näytä kommentit (1)